Yhteisen kielen puute antaa lisää tilaa vuorovaikutukselle ja odottamattoman tapahtumiselle
Palasin juuri lomalta Ranskan Bretagnesta, maasta, missä minulla ei ollut yhteistä kieltä monenkaan tapaamani ihmisen kanssa. Yhteisen kielen puute antoi lisää tilaa vuorovaikutukselle, lisäsi kommunikoinnin monipuolisuutta ja avasi paljon mahdollisuuksia odottamattoman tapahtumiselle. Lähensi eikä loitontanut, lisäsi toiseen keskittymistä nopean ohittamisen sijaan, eli tuotti aitoja ja avoimia kontakteja.
Yhteisen kielen puute lisäsi toiseen keskittymistä nopean ohittamisen sijaan.
Tästä voisi päätellä, että puhuttu yhteiseen koodistoon perustuva kieli haittaa todellista vuorovaikutusta ja toisten kuuntelua ja että korvilla kuuntelu on mitätön osa kuuntelun kokonaisuudessa. Tutkimusten mukaan viesti välittyykin vain pieneltä osin puhuttujen sanojen kautta, ehkä noin 10-15%. Merkittävämpää on, miten sanat sanotaan ja kehonkieli. Jos verbaali viesti ja non-verbaali (eleet, äänenpaino) ovat ristiriidassa keskenään, ihminen luontaisesti luottaa enemmän kehonkieleen ja muuhun ei-sanalliseen viestintään.
Oli mielenkiintoista havainnoida omaa ja muiden vuorovaikutusta, kun puhutut, yhteisellä tavalla koodatut sanat puuttuivat lähes tai ihan kokonaan. Ei ollut mahdollista ymmärtää toisen sanomia sanoja väärin tai luoda niille omia, usein liian pikaisia tulkintoja. Sen sijaan piti täysin keskittyä toisen viestintään - kuunnella silmillä ja sydämellä korvien lisäksi ja rikastaa omaa kommunikointiaan, jotta toinen voisi kuulla ja ymmärtää minun ajatuksiani. Pystyykö ilman puhuttua kieltä edes valehtelemaan?
Ei ollut mahdollista ymmärtää toisen sanomia sanoja väärin tai luoda niille omia, usein liian pikaisia tulkintoja.
Kohtaamiset olivat rikkaita. Aina ei saanut sitä, mitä halusi - ainakaan ihan heti. Vessan ovikoodi osoittautui myöhemmin hyödylliseksi, vaikka kysymys koskikin wifiä. Bussiaikataulun etsinnän aikana ehti tutustua paikallisiin ihmisiin ja lasilliseen kylmää juomaa, vaikka oikeasti tarvitsikin tietoa bussilipuista.
Pitää olla rohkeutta leijua hetkessä ja luottaa siihen, että tässä tilanteessa tapahtuu juuri se, mikä pitääkin.
Aitoa vilpitöntä vuorovaikutuksessa olemisen halua ja intoa eivät voita mitkään täydelliset kielelliset puheenvuorot. Jos oikeaa kontaktia ei synny eikä ole rohkeutta kohdata toista ihmistä sellaisenaan ja niillä eväillä, mitä on käytettävissä, syntyy puhetta, mutta ei vaikuttumista. Pitää olla rohkeutta leijua hetkessä ja luottaa siihen, että tässä tilanteessa tapahtuu juuri se, mikä pitääkin ilman tarkkoja ennakkovalmisteluja ja pelkoja yllättävän tapahtumisesta.
Ira Lange kirjoittaa tästä oivaltavasti blogissaan "Epävarmuudessa lepäämisen rohkeudesta" "Vuorovaikuttamisesta on tullut yksi suuri varmistelun painikenttä. Keskustelun raamit on laitettu kuosiin jo ennen kohtaamista. Skenaariot lyöty mielessä lukkoon ja varasuunnitelmat takataskussa. "
Juuri tämän takia nämä puheen osalta vajaat keskustelut olivat niin rikkaita ja aitoja ja antoivat tunteen todellisesta vuorovaikutuksessa olemisesta - ei voinut ennakoida, ei voinut klousata, eikä voinut pysyä ennalta asetettujen raamien sisällä. Sai kohdata ihmisen ihmisenä - vaikuttua vuorotellen.
