"Uhkaus, lahjonta ja kiristys" johtamisessa ja muu vallankäyttö

"Uhkaus, lahjonta ja kiristys" - tuo lasten kasvatusmetodeinakin tunnettu kolmikko kävi mielessä, kun taistelin roolissani noin yksivuotiaan isokokoisen koiranpennun johtajana. Koiralla oli joko valikoiva kuulo tai oma mielipide siitä, millä vauhdilla pitäisi edetä. Epäilen tuota jälkimmäistä, koska niin tarkasti se tillitti minua otsatukkansa alta - tai ainakin oletan niin, silmiähän ei tuolla mörriäisellä näy. Korvat olivat tarkkaavaisesti pystyssä - siis niin pystyssä kuin luppakorvalla vain voi olla. Silti näin, että se seuraa minua ja johtamisyrityksiäni tarkkaavaisesti. Ja minun piti säilyttää arvokkuuteni ja auktoriteettini.


Pakottavaa valtaa ei tuohon noin 35-kiloiseen pitkäjalkaan voi käyttää - tämän johtajan fyysiset edellytykset loppuvat jo kainaloon ottovaiheessa, saatikka sitten kotiinkantomatkalla. Pakottava valta ("johdettava myöntyy valttääkseen rangaistuksen, jonka johtaja voi antaa." (Lämsä ja Päivike, Organisaatiokäyttäytymisen perusteet. 2013. John French ja Bertram Raven; valtaluokittelu)) ei taida toimia myöskään rangaistuksen pelossa eli uhkailu siitä, ettei enää koskaan mennä koirapuistoon tai että lempilelu laitetaan piiloon viikoksi... Koiraa ei taida voida kiristää edes namupalojen menetyksellä. Uhkailu ja kiristys on siis pois välinevalikoimasta.


Lahjonta tai kuten johtajuusopeissa sanotaan palkkiovallan käyttö ("Johdettava myöntyy saadakseen palkkion, jonka johtaja voi antaa." Lämsä ja Päivike, 2013)) taisi olla noista kolmesta se ainoa vaihtoehto. Tämä minun johdettavana oleva yksilö toimii erityisen hyvin palkkioiden avulla - "tänne"-huuto, niin koira tulee tukka tuulessa hulmuten luo, saa namunsa ja niittaa takamuksensa sille paikalle...


Frenchin ja Ravenin valtaluokitteluissa on edellisten pakko- ja palkkiovallan lisäksi legitiimi valta ("Johdettava myöntyy, koska hän tietää johtajalla olevan oikeutta antaa määräyksiä ja hänellä on velvollisuus toimia niiden mukaan"), asiantuntijavalta ("Johdettava myöntyy, koska hän uskoo, että johtajalla on erityistä tietoa siitä, mikä on paras tapa toimia") ja henkilökohtainen valta ("Johdettava myöntyy, koska hän ihailee johtajaa ja identifioituu tähän saadakseen johtajan hyväksynnän. Tästä käytetään myös karsiman nimitystä"). Meidän mustin tapauksessa johtajalla on legitiimivalta, mutta johdettava ei sitä tunnista, johtajalla on erityistä tietoa siitä, miten pitää toimia, mutta musti ei taida tunnistaa sitäkään. Mutta, uskon, että koiralla on sen verran miellyttämishalua, että voidaan sanoa, että voi käyttää henkilökohtaista valtaa johtamisessa.



Kaikkeen vuorovaikutukseen ja johtamiseen vaikuttaa myös ympäristö ja tilanne, missä se tapahtuu. Niin tässäkin tapauksessa. Tämä johtajuushaaste tapahtui mitä kauniimmassa syyssäässä, niin kauniissa, ettei aikataulun venyminen haitannut ollenkaan. Tavoitteista jouduttiin lipsumaan, mutta korvaukseksi tuli ympäristön tuomaa mielihyvää!