Työelämä on taantunut teiniksi

smiley-1876315_1280.jpg

Kun opinnot ja työelämä kohtasivat töiden alettua opintovapaan jälkeen, tuli väkisinkin vertailtua sitä oikeaa työelämää kirjallisuuden kuvauksiin. Samasta asiasta puhuvat selvästi. Huolestuttavaa on se, että tuntuu,ettei noita kirjoja lueta siellä, missä työelämää ohjataan. Näyttää siltä, ettei tutkimusten tuloksia hyödynnetä riittävästi. Johtuu varmaan siitä, että tutkimuksia lukevat lähinnä muut tutkijat, jos nekään. Jotenkin nykyinen työelämä alkoi näyttää teiniltä...

"Kaikki mulle heti, tässä ja nyt" ja uudet vaatimukset seuraavalle kvartaalille.

Onko työelämä taantunut teiniksi? ”Kaikki mulle heti, tässä ja nyt” ja uudet vaatimukset seuraavalle kvartaalille. Tuntuu, ettei mikään enää riitä, vaan aina pitää olla enemmän, parempaa ja nopeammin.  Mihin katosi vakaa aikuinen, joka rakensi jatkuvuuden varaan ja luotti siihen, että tämän päivän ponnistukset tuottavat hedelmää myöhemmin, ettei koko ajan tarvitse olla kivaa, mutta kyllä elämä kantaa ja pitkäjänteinen yrittäminen palkitaan? Ehkä työelämä tuli keski-ikään ja alkoi pelätä näyttävänsä vanhalta ellei ole koko ajan liikkeessä ja muutoksessa ja näytä dynaamiselta ulospäin.

Ehkä työelämä tuli keski-ikään ja alkoi pelätä näyttävänsä vanhalta ellei ole koko ajan liikkeessä ja muutoksessa ja näytä dynaamiselta ulospäin.

Työelämää ohjaa kärsimätön pääoma, joka on ihan yhtä malttamaton ja äksy kuin hormoonihuuruissaan oleva teini. Onko pääoma se luokan kovis, jota miellyttääkseen tulee tehtyä yhtä sun toista, vaikka ei oikeasti haluaisikaan, mutta vastustaminenkin pelottaa? Saattavat ne toki olla bestiksiäkin. Kuinka vain, mutta molemmat ovat selvästi teini-iässä, jossa ei kuunnella eikä uskota, mitä vanhemmat sanovat tai jopa halutaan tarkoituksella tehdä juuri päinvastoin. Miten muuten olisi selitettävissä, että tutkimukset todistavat menestyvän yrityksen takaa löytyvän hyvinvoiva ja sitoutunut henkilöstö, mutta todellisuudessa työntekijät kokevat yhä enemmän pahaa oloa ja turvattomuutta.

Lapsuuteen ja vielä osin teini-ikäänkin liittyy narsistisia piirteitä, joita tarvitaan, jotta ihminen saa kehittyessään tarvitsemansa huomion ja oppii itsensä arvostamisen ja hyväksymisen kautta arvotamaan myös muita. Taitaa työelämällä olla myös näitä piirteitä, koska se esiintyy kirjoituksissa vaativana tyrannina. ”Nykyinen työelämä edellyttää työntekijöiltä alituista joustavuutta ja muuntautumiskykyä.” ”Työelämä on muuttunut kiireisemmäksi ja stressaavammaksi.” Keskustelun painopisteessä on se, miten ihminen pärjää tämän vauhdikkaan työelämän tahdissa. Ihmisfokus kuulostaa ensin hyvältä, mutta tarkemmin ajateltuna ei sittenkään.  Onko ihmisen pakko löytää itsestään rajattomasti keinoja joustaa ja mukautua?  Eikö työelämältä voi odottaa mitään vastaantuloa – edes pientä rauhoittumista? Vai, onko pakko vain odottaa, että se kasvaa aikuiseksi jälleen?

Eikö työelämältä voi odottaa mitään vastaantuloa – edes pientä rauhoittumista? Vai, onko pakko vain odottaa, että se kasvaa aikuiseksi jälleen?

Sekä työelämästä että sen taustalla vaikuttavasta pääomasta puhutaan kasvottomana ja persoonattomana kuin ne opisivat jotain ulkopuolisia mörköjä (teinimörköjä), joita ei voi mitenkään hallita. Oikeasti työelämä ja pääoma olemme me. Ihmiset, päättäjät ja jokainen joka voi vaikuttaa siihen, miten työpaikoilla ollaan, miten yrityksiä ja taloutta johdetaan  ja mitä arvoja oikeasti eletään.