Myötätunnosta myötäintoon ja takaisin

Myötätunto on ihmiskunnan säilymisen ja kehittymisen kannalta keskeinen ja kriittinen tekijä. Ilman kykyä havaita toisten tunteita ja eläytyä niihin olisivat evolutionääriset mahdollisuutemme olleet Charles Darwinin mukaan selvästi huonommat. Myötätunto liitetään tyypillisesti tilanteisiin, joissa toisella menee jotenkin huonosti, on paha olla, surua ja pettymystä tai muuten vain hankalaa. Myötätunnon määritelmä ei sinänsä sulje pois toisen iloon liittymistä ja eläytymistä, mutta siihen harvemmin viitataan iloisissa yhteyksissä. Myötäinto on jo sananakin positiivinen ja positiiviisiin asioihin liitettävissä. Into, innokkuus, innostua, innostaa, innostava… Sen lisäksi, että ne kuulostavat iloon ja hyvään kuuluvalta, ne sisältävät ajatuksen toiminnasta ja tekemisestä. Se onkin keskeisin ero myötätunnon ja myötäinnon välillä. Myötäinto ei ole pelkästään eläytymistä samassa veneessä olemiseen, vaan myös yhdessä soutamista samaan suuntaan.

Myötäinto ei ole pelkästään eläytymistä samassa veneessä olemiseen, vaan myös yhdessä soutamista samaan suuntaan.

Tunnejohtaminen on tuotu asiajohtamisen rinnalle johtajuusopeissa. Myötäinto myötätunnon lähisukulaisena edellyttää myös tunteiden ja niiden merkityksen ymmärtämistä, jotta voi aidosti oman intonsa kautta motivoida ja kannustaa toisia toimimaan, kehittämään ja kehittymään. Myötäinto on tapa olla ja suhtautua ihmisiin ja asioihin – tuonko tullessani positiivista energiaa, luottamusta ja uskoa yhteiseen tekemiseen vaiko epäilyä, kyräilyä ja epäonnistumisen pelkoa. Vain tunnistamalla omat tunteensa ja asenteensa voi havaita ja ottaa huomioon muiden tunnetilat ja suhtautua niihin onnistumista ja suoritusta tukevalla tavalla.

Vain tunnistamalla omat tunteensa ja asenteensa voi havaita ja ottaa huomioon muiden tunnetilat ja suhtautua niihin onnistumista ja suoritusta tukevalla tavalla.

Itsestä on hyvä aloittaa. Meillä jokaisella on ”johtaja” itsessämme – se pieni ääni joka käskee ja komentaa ja ikävä kyllä monesti myös lannistaa, mutta voisi yhtä hyvin ja enemmän kannustaa. W. Timothy Gallwey kirjoittaa ihmisen kahdesta minästä, jotka ovat koko ajan läsnä ja realisoituvat lauseessa: ”Minä puhun itselleni.” Hän erottelee puhuvan Minän ja puhetta kuuntelevan ja toimivan Itsen. Hän pitää niitä itsenäisiniä olioina, koska ilman erillisyyttä niiden välille ei voisi syntyä vuoropuhelua.

Gallweyn mukaan puhuva ja ohjeita antava Minä tosiasiassa häiritsee Itsen toimintaa, koska saa sen jännittämään ja keskittymään liikaa oikeaan suorittamistapaan. Siihen, miten pitäisi tehdä ja sättii, jos ei onnistukaan. Siksi harjoittelu pitää aloittaa Minän vaientamisella, jotta Itse voi tehdä parhaalla mahdollisella tavalla sen, minkä osaa. Huippusuoritukseen vaaditaan rauhallinen ja keskittynyt mieli (Minä), joka luottaa Itseen ja antaa sen toimia rauhassa.

Huippusuoritukseen vaaditaan rauhallinen ja keskittynyt mieli.

Samalla tavalla kuin itseemme, vaikutamme muihin ympärillämme. Olemmeko koko ajan äänessä ohjeistamassa, neuvomassa ja moittimassa vai kuuntelemmeko ja luotamme? Ensimmäisessä tapauksessa ei pidä hämmästyä, jos lähipiirin ihmiset jatkuvasti alisuoriutuvat. Itsekin tunnistan tilanteita ja ihmisiä, joiden seurassa jotenkin aina jäätyy, hytyy eikä ainakaan pysty keksimään mitään uutta, koska ihan normaaliinkiin tekemiseen tulee yllättäen suurta epävarmuutta. Onneksi on myös niitä, joiden kanssa työskennellessä tuntee melkeinpä leijuvansa ja osaa sellaistakin, mitä ei ymmärtänytkään osaavansa – löytää itsestään ihan uusia ulottuvuuksia ja suoriutuu paljon odotettua paremmin. Tällaista ominaisuutta ihmisissä kutsuisin myötäinnoksi ja parasta olisi, jos saisimme kasvatettua omalle sisäiselle johtajallemme – sille käskevälle minälle lisää tätä taitoa. Unohtamatta myötätuntoa – itseämme ja muita kohtaan.

 

16487257_1253349718087513_6086399979989060562_o.jpg

LÄHTEET:

FAKTA (maaliskuu 2017) artikkeli ”Myötätunto on käyttämätön voimavara”, Marjatta Jabe

Voita vastustajasi, voita itsesi (2005) W. Timothy Gallwey