Kameleontti työelämässä

Talouselämän epävarmuus ja muutosvauhti on lisännyt yritysten muutosherkkyyttä ja niissä vaaditaan myös henkilöstöltä samaa. Organisaatiot elävät keskellä tulospaineita, kiirettä sekä kehittymisen ja menestymisen vaatimusta ja edellyttävät henkilöstöltä jatkuvaa uusiutumista, vastuullista sitoutumista, vastuuta omasta ammattitaidostaan ja hyvinvoinnistaan, tuloksen tekemistä ja työyhteisötaitoja. Raija Julkunen, joka on kirjoittanut paljon uudesta työelämästä, esittelee näkemyksen, jonka mukaan tietyn asian osaaminen (ammattitaito) ei ole enää arvossaan, vaan osaaminen tarkoittaa sitä, ettei osaa mitään erityisesti ja samalla potentiaalisesti kaikkea. 


Tämä ajattelu asettaa suuren dynaamisuuden vaatimuksen yksilön ammatillisen identiteetin joustavuudelle ja mukautumiskyvylle. Aikaisemmin ammatti-identiteetin kehittyminen tukeutui vahvasti ammattikulttuuriin, -kuntaan ja – yhteisöihin ja me-puheet olivat keskeisessä asemassa. Me-puheilla määriteltiin ryhmän rajat ja tunnistettiin kuka kuuluu ryhmään ja kuka ei. Nykyisessä työelämässä identiteetin rakentaminen perustuu entistä enemmän yksilöllisyyteen ja yksilöllisen identiteetin rakentamiseen sekä vaatimukseen, että työntekijän pitää samaistua ammatin sijasta työpaikkaan ja organisaatioon. Ja olla valmis joustavasti mukauttamaan omaa identiteettiään. Yksilöllisen työidentiteetin merkitys työelämään kiinnittymisessä on korostunut samalla, kun ammattikunnan identiteetin merkitys on vähentynyt. Työyhteisöissä pärjäävät työntekijät, jotka pystyvät muokkaamaan ja esittämään työidentiteettinsä kulloisenkin organisaation tarpeisiin tai vallitsevaan markkinatilanteeseen sopivana. 


Minusta tuo kuulostaa pelottavalta, koska siinä asetetaan työntekijälle vaativa tehtävä ylläpitää osaamistaan ilman mitään takeita siitä, että nykyistä osaamista tarvitaan jatkossa tai ennustetta tulevasta tarpeesta. Työntekijä yrittää osua mahdollisimman hyvin koko ajan liikkuvaan maaliin. Ja vastuu osumisesta on yksin työntekijällä.

Kuva haettu internetistä

Richard Sennet (myös paljon uudesta työelämästä kirjoittanut tutkija) uskoo, että joustavuus ja sitoutumattomuus toimivat suojakuorena nykyajan todellisuutta vastaan. Hänen mukaansa kotoinen identiteetti ja juurtuminen ovat rasitteita nykyisessä työelämässä. Tutkija Mika Ojakangas on luonut käsitteen ”kukatahansisuus”, jolla viitataan nyky-yhteiskunnan vaatimaan anonyymiyteen ja identiteetittömyyteen. Tämä mahdollistaa Ojakankaan mukaan joustavan mukautumisen tilanteeseen kuin tilanteeseen. Mutta, mitä jos yksilö ei pystykään ylläpitämään tällaista joustavaa ”kameleonttiutta” toistaen kulloinkin vaadittavaa väriä? Onko riski, että työelämästä syrjäytyvät ihmiset, jotka eivät pysty kehittämään joustavia ja samalla vahvoja työidentiteettejä?